Tiedättekö, miltä se tuntuu, kun kokee olevansa aina ulkopuolinen?
Mulle se tunne on tullut aivan liian tutuksi sen jälkeen, kun tämä leukemia talvella uusi. Saan jatkuvasti lukea blogeista ja Facebookista, kuinka muut pitävät hauskaa ystäviensä kanssa, käyvät koulua ja tekevät muita täysin normaaleja asioita. Uskokaa tai älkää, mutta se tuntuu todella pahalta. Ei, en tarkoita että mielestäni porukka ei saisi pitää hauskaa ja kirjoittaa siitä. Tarkoitan sitä, että minusta vain tuntuu pahalta lukea siitä, koska itse jään kaikesta siitä ulkopuolelle.
Haluaisin, että joku soittaisi mulle ja kysyisi, pääseekö meille kun olen kotona, tai pääseekö kanssani tallille. Olisi ihanaa, jos multa tultaisiin Facebookissa kysymään kuulumisia tai ihan muutenvaan juttelemaan. Mitään noista asioista ei kuitenkaan tapahdu, enkä tiedä tuleeko tapahtumaan. Mietin usein, mistä se johtuu, ettei mulla ole kavereita enää. Voiko se oikeasti johtua siitä, että olen niin paljon sairaalassa?
Mä olen ihan sama ihminen kuin aina ennenkin, mulla ei vaan ole enää hiuksia, enkä saa vuoteen mennä julkisiin tiloihin. Sen takia mä jään kaikesta ulkopuolelle. Mua ei ole ikinä pyydetty mukaan mihinkään, ei edes silloin kun olin terve. Pari kertaa olen käynyt toisella tallilla kuvaamassa, mutta siinä kaikki...
Tällä hetkellä musta tuntuu, että Julia on mun ainoo ystävä. Ainoo, joka hyväksyy mut sellasena kun oon ja ainoo, jota ei kiinnosta se, että oon niin paljon sairaalassa.
Tiedän, että voisin itsekkin mennä juttelemaan ihmisille Facebookissa. Se ei kuitenkaan oo niin helppoa, mietin vaan kiinnostaako sitä ihmistä oikeesti jutella mulle vai onko se siellä koneen ääressä silleen "Lopettais jo ton selityksen..". Musta olis ihanaa, jos joku oikeesti haluais olla mun kaveri, tutustua muhun ja olla mun kanssa siitä huolimatta, että mä oon sairaalassa.
Enhän mä toki tiedä, mitä musta ajatellaan, mutta musta tuntuu ihan liian usein siltä, ettei ketään oikeestaan kiinnosta olla mun kaveri. Tallilla oon aina yksin, ellei Julia oo siellä. Se tosin johtuu varmaan siitä, että oon tallilla aina silloin, kun muut ovat koulussa.
Pahoitteluni että postaan tänään jo kolmannen kerran, mutta mun oli ihan pakko päästä kirjoittamaan mun olosta jonnekkin, ja musta tää blogi oli siihen oikee paikka.
Tiedän miltä ulkopuolisuus tuntuu , mutta minä sain uusia kavereita , kun facebookissa oli kaikenlaisia tykkää mielipide ja ulkonäkö chattiin juttuja . Niistä kun joku oli laittanut että oot kiva ja kaunis tai sellasta niin niihin sitten aloin vaankysellä että mitä kuuluu ja ois kiva tustustuu . Nyt oon sillei saanu jo 4 uusinta parasta kaveria . Tuntuu tyhmältä kun facen kautta mutta kokeile ! ;) ihana blogi sulla :))
VastaaPoistaVoisinpa kokeillakkin ja kiiitos kovasti!
PoistaVoi, et ole yksin :) Mulla ei ole edes mitään sairautta, työtön ja opiskelupaikaton vain olen, mutta kotona neljän seinän sisällä aina. Kaverit ovat pikkuhiljaa tippuneet pois, nykyään enää muutama hyvä ystävä, joiden kanssa aivan liian vähän tekemisissä. Joka viikonloppu harmittaa lukea muiden facebook ja blogipäivityksiä viikonlopun menoista, sitä tulee aina todella yksinäinen olo, ei kukaan edes koskaan pyydä mukaan. Koiran kanssa käydään pitkillä kävelylenkeillä ja noin kerran viikossa tallilla, muuten istuskelen koneella tai luen, tai teen kotitöitä :D Jos haluat juttuseuraa niin laita vaikka sähköpostia, mä olen suunnilleen aina linjoilla ja mulle pystyy puhumaan ihan mistä vaan :) haebin@luukku.com
VastaaPoistaKiitos sinulleekin ihanasta kommentista :)
PoistaTosi kurjaa :( mutta ihan ymmärrettävää että susta tuntuu ulkopuoliselta.
VastaaPoistaMä kuitenkin väitän, että kyse ei oo siitä ettei kukaan haluis olla sun kaveri, mutta aika monelle on vaikeeta ajatella sun tilannetta ja vaikee suhtautua siihen luontevasti. Mä luulen että monet ei oikein uskalla tulla sulle jutteleen tai tulla sun luon käymään, koska ne ajattelee ettei ne ehkä osaa jutella oikeista asioista. Ja luultavasti monet ajattelee ettet sä ehkä halua jutella vaikka tallijutuista kun et pääse sinne samalla tavalla kuin muut. Eli ei sussa oo mitään vikaa, kauheen monen vaan on vaikee suhtautua luontevasti sairastamiseen ja sairaaloihin, ja se sit näkyy tällee.
Vaikka mä siis uskon, että sä mielellään juttelisit ihan kaikista tavallisista asioista, eiks vaan? Ja koska sä oot niin ihanan avoimesti kertonut sun sairaudestakin, niin ei varmaan haittais vaikka joku kaveri kysyis siitäkin?
Vaikka tuntuis miltä, niin usko pois, ei kyse oo siitä ettei kukaan haluis olla sun kaveri, vaan siitä että monet pelkää ettei osaa olla luontevia ja toimia ja jutella oikeista asioista. Ja kyllähän kaikki sun blogin lukijatkin on tavallaan sun kavereita, koska me kaikki halutaan tsempata sua ja ollaan nimenomaan kiinnostuneita susta ja sun ajatuksista, siks me tätä luetaan <3
Kiitos aivan ihanasta kommentista sinä ihana anonyymi<3
PoistaOot varmasti ihan oikeessa jo joo, samoista asioista mä tykkään edelleen puhua eli hevosisita, eikä mua yhtään häiritse vaikka multa kyselis tästä syövästä :)
Mä veikkaan ihan samaa kuin anonyymi. Sun sairastumisen jälkeen on varmasti monelle iso kynnys olla tekemisissä. Ihmiset usein miettii ihan liikaa, mitä voi sanoa ja tehdä, jos toinen on huonossa kunnossa ja helposti unohtuu, että se toinen on sama ihminen edelleen, sairauksista huolimatta.
PoistaTsemppiä!
Mulla ei ole mitään lisättävää näihin kolmeen edelliseen kommenttiin, nämä asiat minäkin olisin sanonut ! Saako sua pyytää fb:ssä vaikka kaveriksi ja tulla juttelemaan, vaikutat todella kiinnostavalta ja mukavalta ihmiseltä!! :)
VastaaPoistaToki saa pyytää :D
PoistaHyvä että maailmassa on muitakin yksinäisiä. Mustaki tuntuu usein et miks kukaan ei ikinä kysy mihinkään, pyydä kylään tai juttele. Tykkäsin tästä postauksesta paljon, kerrot ihanan rehellisesti tällasetkin tunteet <3
VastaaPoistaKiva kun tykkäsit, toivottavasti sä et joudu kauaa olemaan yksin :)
PoistaKauheeta, että susta tuntuu tolta! Varsinkin kun tollasen vakavan sairauden aikana tarvis varmaa paljon ystäviä :(
VastaaPoistaMuuten miten pystyt olemaan tallilla, vaikka julkisiin tiloihin et saa mennä? Onko joku aina auttamassa ja laittamassa hevosta kuntoon?
Hirveesti tsemppiä ja toivottavasti saat oikeita ja lojaaleja ystäviä :)
Kiitti ja siis mä en saa ihan sinne talliin sisälle mennä, mutta ulkona saan olla. Joten joo, mulla on aina joku (äiti) laittamassa ponin valmiiksi.
PoistaLaitan tän nyt nimellä, aiemmin anonyymisti vain kommentoinut. Jos haluat juttuseuraa niin haluaisin tutustua suhun. :) Onko sun faceprofiili missä? Jos et tähän halua pistää niin voit mulle s.postiakin laittaa: pj.vaatainen@gmail.com
VastaaPoistalaittelen sulle sähköpostia :)
Poistahirveetä et susta tuntuu tolta... :( mut tiiäthän et jos tarviit jonkun jolle avautuu, ni oon aina valmiina! :* <3
VastaaPoistajoo jjulia, sullehan se vasta mukava onkin jutella ;)
PoistaMulle sä voit kyllä puhuu millon vaan fb'ssä, kyllä aina sun "höpötyksiä" jaksaa kuunnella! Itsellänikin melkein aina tylsää, niin hyvä vaan jos joku juttelisi..:D
VastaaPoistaHei tosi kiva :)
Poistaharmi et susta tuntuu tolta! tsemppiä :D tää paras blogi mitä oon IKINÄ lukenu <3
VastaaPoistaVoi kiitos hirrveesti!
PoistaHei, unohdit mut! Mä oon sun kaveri ja tiiän miltä susta tuntuu... ihan vaan sattumoisin ;D
VastaaPoistat: Venla joka ei jaksa kirjautua bloggeriin.
Vooi kun mukavaa et oot mun kaveri :D ja ihana kun joku tietää!
PoistaHei :) mietin, että suhun olisi tosi mukava tutustua ja sain idean. Jos aika sairaalassa käy pitkäksi ja sun vointi tai jaksaminen sallis sen, niin haluaisitko tulla joskus kanssani vaikka kävelylle/ istuskelemaan leikkipuistoon yms tai ulkoiluttamaan koiraa Kaupin tai sairaalan lähelle? Asun nimittäin 3 km päässä sairaalasta ja haluaisin tulla joskus piristämään sun päivääs.
VastaaPoista(Olen 18-vuotias tyttö, mutta en tiedä hevosista kylläkään mitään :D, vaikka eläinrakas muuten olenkin )
Haluatko, että kerron sähköpostiosoitteeni tai (valokuva/piirustus)blogini osoitteen?
t. Anni
Heippa! Eksyin blogiisi aivan sattumalta etsiessäni googlesta jotain, en vain enää muista mitä. Minun oli pakko lukea koko blogi läpi siltä istumalta, ja nyt yritän tässä epätoivoisesti selittää miksi. En ole koskaan ollut "heppatyttö", oikeastaan hevoset on tuntuneet aina vähän pelottavilta, mutta toinen aihe jota olet käsitellyt on minulle erittäin tuttu. Tilanteesi on niin tuttu, että koin melkoisen flashbackin lukiessani kirjoituksiasi. Oma tarinani on lähes identtinen. Eli kyllä, minullakin on ollut leukemia, AML. Kahteen kertaan, kuten sinullakin. Ensimmäinen erä oteltiin kun olin 10-vuotias, toinen kun olin 14. Nykyään olenkin sitten jo tällainen dinosaurus, kolmekymppinen :)
VastaaPoistaTuosta kaikesta on jo aikaa, mutta todellakin tiedän kaikki nuo tunteet, ulkopuolisuuden, yksinäisyyden... Kaverisuhteet oli lujilla varsinkin taudin uusiessa, eikä niitä tosiystäviä kauheasti jäänytkään. Itsestäni tuli aika arka puhumaan sairaudesta mitään, nykyään suurin osa kavereistani ei tiedä asiasta mitään.
No, olen tietty tosi paljon sua vanhempi, mutta jos haluat jutella jonkun saman kokeneen kanssa, niin olen täällä :) Mulle voi naputtaa osoitteella mystories(a)live.fi
T. Sara
Emppuu mulle sä voit aina ihan millon ja missä vaan tulla jutteleen ,sä aina piristät päivää ja jaksat olla ilonen ja hymyillä kaikesta huolimatta ja suhun voi luottaa aina :-) Voin olla varma että tosi moni miettii joka päivä että mitä sulle kuuluu ja onko kaikki menny hyvin jne. Muista että sä et oo yksin vaan me kaikki ollaan sun rinnalla ja tuetaan sua kaikissa asioissa. Ja mennään joku päivä vaikka tallille yhessä? :-) Tsemppiä!
VastaaPoistat. sonja k :-)
hirveetä!! Mut emppu, sä oot tosi monesti ollu mun mielesssä, mut en oo vaan viittiny tulla juttelee sulle kun oon miettiny et mitä sä ite ájattelet musta... Vaikutit ihanalta ihmiseltä, mikä menetys kun ei ees tutustuttu kunnolla :c <3
VastaaPoista