141. Kännykän tyhjennystä

Eka kerta, kun ikinä tällaisen postauksen teen, joten kertokaahan mielipiteenne. Kuvia ei ole nyt paljoa, mutta eniköhän jatkossa saada enemmän, nyt ei julkaisukelpoisia ollut muita. Ja kuvat on vähän sekalaisessa järkässä, mutta älkää pahastuko :)

1.Vikoja viikkoja kasilla ollessani, tehtiin leivonnassa "hyviä" rieskoja Kiian kanssa.

2&4 Käytiin Hurrin kanssa Kaipolassa ft. Julia

3. Issikka maastossa vähän ennen Hesaan lähtöä

 

1. Hurrigane laitumella 2012

2. Ähkypotilas kun tunnit alkoi ennen kun leukemia uusi

3. Ähkypotilas ulkoilee

 

4. Edeustuskuvaa ekan uusimissytkyn jälkeen

 

 

 

1. Iiriksen koeratsastus...

2. Joku pääkuva toissakesältä

3. Pakollinen yhteiskuva viime talvena

4. Ekaa kertaa ohjasajoo viime talvena

 

 

1. Mun ja Kiian herkullinen taikina joskus leivonnassa

2. TAYS:in terveyslihis 2012

3. Mää ja Juliaaa uusimisen jälkeen

4. Tallille lähössä uusimisen jälkeen

140. Kuumeessa yhä vain

Muutamaan päivään ei ole taas tullut mitään postailtua, koska mulla ei yksinkertaisesti ole mitään mistä kirjoittaa. Makaan sängyssä kuumeessa. En tee mitään muuta, kuin ole koneella. CRP on 103 ja kuume on korkeimmillaan ollut 38.5...
Todellakin siis kehitin itselleni jonkun infektion, no se tosin oli ihan odotettavissa. Antibiootteja on vähän lisätty, joten eiköhän tää tästä kohta alkaisi helpottamaan. Kauhistuttaa vaan vähän, kun huomenna pitäisi alkaa ottamaan se hyljintälääke suunkautta ihan vakituisesti ja se aiheuttaa huonoo - oloa. En kovin mielelläni tätä mun oloa enitsestään pahentaisi juuri nyt. Mutta kai se on pakko ottaa vaikka sitten väkisin ja yrjökupin kanssa, jos täältä joskus pois haluan.
Syöminen multa jo muuten onnistuu aika hyvin. Muutaman päivän aikana oon syönyt melkein kokonaisen pizzan. Siitä on vähän aikaa, mutta arvatkaa vaan kuinka hyvää se oli! Ja karkkiakin oon syönyt. En vaan saa syödä karkkia kovin paljon, koska siinä on niin paljon sokeria, eikä mun suolistossa ole niitä entsyymejä, jotka sitä pilkkoo tarpeeksi. Lisäksi on mennyt nakkia, lihapullia, makaroonia yms. erittäin terveellistä ruokaa. Mutta hei, pääasia että edes jotain syön.
Kotona voikin olla sitten vähän vaikempaa keksiä syötävää, koska mulla on aika mojovat rajoitukset syömisen suhteen tällähetkellä. Voisinpa kertoa ne teillekkin:
- Marjat pitää keittää ennen syömistä
- Kaiken on oltava laktoositonta
- Ei tuore- tai homejuustoja
- Ei graavi- tai kylmäsavulohta yms.
- Ei salaattia
- Ei mittän hedelmiä, joita ei voi kuoria
- Vihannekset pitää keittää
Ja on niitä kai enemmänkin, mutta en muista muita. Mitkään rajoitteet ei onneksi ole pysyviä ja johtuvat ihan vain sitä kantasolusiirrosta...

Päivä 1: Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin

Päivä 2: Ensimmäinen hevonen, jolta putosin

Päivä 3: Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen

Päivä 4: Hevonen, jolla en kauheasti haluaisi mennä
- En keksi tähän ketään, koska vastaan ei ole koskaan tullut sellaista hevosta, kenellä en tykkäsisi ratsastaa.

Päivä 5: Hulluin hevonen, jolla olen ratsastanut

Kuvat ei halua suurentua... sorry. Mutta juu, Iiris on kyllä kirjaimellisesti hulluin hevonen kenen selässä olen ollut. Mutta silti kakisista paras! Ainakin yleensä...
 

Päivä 6: Kiltein hevonen, jolla olen ratsastanut

Aivan ehdottomasti Lennart! Se on sellainen jokatytön unelmaponi, kiltti ja taitava ja kuulianinen ja kaikkea!
 

Päivä 7: Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 8: Hevonen, jonka selkään haluaisin vielä päästä

Päivä 9: Ensimmäinen lempiponi

Päivä 10: Hevonen, jolla en ole mennyt, mutta haluaisin mennä

Päivä 11: Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten

Päivä 12: Uusin hevostuttavuus

Päivä 13: Hevonen, jolla olen hypännyt isoimman esteeni

Päivä 14: Hevonen, jolla on ollut onnistunein tunti

Päivä 15: Hevonen, jolta olen tippunut pahiten

Päivä 16: Yritteliäin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 17: Hauskin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 18: Hevonen, jolla on ihanimmat askeleet

Päivä 19: Vaikuttavin hevonen

Päivä 20: Pienin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 21: Suurin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 22: Itseppäisin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 23: Hevonen, jonka haluaisin omaksi

Päivä 24: Elämäni tärkein hevonen

139. Ja antibioottia pukkaa

Eilen en jaksanut tulla laittamaan sitä kuvaa, joten tämän postauksen loppuun saatte niitä kaksi. Eilen oli tosiaan muutenkin vähän huonompi päivä. Illalla mulle nousi kuume ja korkeimmillaan se oli 38.5 jonka jälkeen se laski kokonaan pois, kiitos panadolin.
Jonkun Infektion onnistuin siis itselleni kehittämään, sillä tämän aamuisissa labroissa CRP eli tulehdusarvo oli muistaakseni 21, kun terveenä se on alle 10. No, lääkäri määräsi sitten mulle sellaista keltaista antibioottia, mikä annetaan suoneen kolmekertaa päivässä. Katetrissa on muuten se hyvä puoli, että kaikki antibiootitkin voi laittaa sitäkautta, eikä tarvitse napsia pillereitä. Pillerit ei nimittäin ole mitään mun suurinta herkkua!
Tänään mulla on ollut jo pirteempi olo, en kuitenkaan ole tehnyt mitään kummempia. Antibioottien takia mulla ei nyt ole niitä pitkiä nestetaukoja, joten viikonloppuna en ole menossa kotiinkaan päin käymään. Blaah... Oon nyt tänään ja eilen ja muinakin päivinä viihdyttänyt itseäni katselemalla netflixistä Buffy vampyyrintappajaa ja voi että kun osaa olla sarja koukuttava. Se on melkein yhtä hyvä kuin True Blood! Mutta vain melkein...

Päivä 1: Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin

Päivä 2: Ensimmäinen hevonen, jolta putosin

Kukas muukaan kuin oma sikaileva hevoseni vuonna 2009....?

 

Päivä 3: Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen

Connemaratamma Aramara Jessica

 

Päivä 4: Hevonen, jolla en kauheasti haluaisi mennä

Päivä 5: Hulluin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 6: Kiltein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 7: Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 8: Hevonen, jonka selkään haluaisin vielä päästä

Päivä 9: Ensimmäinen lempiponi

Päivä 10: Hevonen, jolla en ole mennyt, mutta haluaisin mennä

Päivä 11: Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten

Päivä 12: Uusin hevostuttavuus

Päivä 13: Hevonen, jolla olen hypännyt isoimman esteeni

Päivä 14: Hevonen, jolla on ollut onnistunein tunti

Päivä 15: Hevonen, jolta olen tippunut pahiten

Päivä 16: Yritteliäin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 17: Hauskin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 18: Hevonen, jolla on ihanimmat askeleet

Päivä 19: Vaikuttavin hevonen

Päivä 20: Pienin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 21: Suurin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 22: Itseppäisin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 23: Hevonen, jonka haluaisin omaksi

Päivä 24: Elämäni tärkein hevonen

138. Ylläripylläri kuulumisii

Mulla alkaa olla pieniä vaikeuksia tossa otsikon keksimisessä, kun en täällä sairaalassa oikein mitään tee...
Eilen otin tosiaan sen sandimonin suunkautta aamulla, mutta siihen se sitten jäi. Mulle tuli siitä tosi huono - olo ja olin koko päivän muutenki kauheen väsynyt. Illalla en sitä pahuksen lääkettä sitten saanut menee suunkautta, enkä myöskään tänään. Veikkaan, että mulle jäi siellä Hesassa joku "trauma" siitä lääkkesstä, jonka takia se on nyt vaikeempi ottaa. Uskon kumminkin, että tän viikon aikana se alkaa mennä, ainakin mä aion yrittää jos vaan pystyn!

Tänään aamupäivän oli kanssa aika väsynyt olo, mutta tässä iltaa kohden on parantunut huimasti. Nesteuakoa en tosin ole nyt jaksanut/viitisnyt pitää, mutta ehkä mä huomenna vaivaudun tonne pihalle vähän kattelmaan taas mailman menoa.
Oon siis tänään lukenut Julialta lainaamani kirjan; Harmaata Valoa loppuun ja aloittanut lukemaan sellaista kirjaa kuin Kallis kotimaa, sekä tietysti ollut koneella.

Ja taas kerran: K I I T O S kivoista kommenteistanne tohon edelliseen postaukseen, ootte ihania <3

 

Päivä 1: Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin

Shettis tamma Husana Aramaralla :3 ja taustalla tähden hemaiseva peppu

 



Päivä 2: Ensimmäinen hevonen, jolta putosin

Päivä 3: Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen

Päivä 4: Hevonen, jolla en kauheasti haluaisi mennä

Päivä 5: Hulluin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 6: Kiltein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 7: Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 8: Hevonen, jonka selkään haluaisin vielä päästä

Päivä 9: Ensimmäinen lempiponi

Päivä 10: Hevonen, jolla en ole mennyt, mutta haluaisin mennä

Päivä 11: Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten

Päivä 12: Uusin hevostuttavuus

Päivä 13: Hevonen, jolla olen hypännyt isoimman esteeni

Päivä 14: Hevonen, jolla on ollut onnistunein tunti

Päivä 15: Hevonen, jolta olen tippunut pahiten

Päivä 16: Yritteliäin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 17: Hauskin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 18: Hevonen, jolla on ihanimmat askeleet

Päivä 19: Vaikuttavin hevonen

Päivä 20: Pienin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 21: Suurin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 22: Itseppäisin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 23: Hevonen, jonka haluaisin omaksi

Päivä 24: Elämäni tärkein hevonen

137. Ulkopuolella kaikesta...

 

Tiedättekö, miltä se tuntuu, kun kokee olevansa aina ulkopuolinen?

 

Mulle se tunne on tullut aivan liian tutuksi sen jälkeen, kun tämä leukemia talvella uusi. Saan jatkuvasti lukea blogeista ja Facebookista, kuinka muut pitävät hauskaa ystäviensä kanssa, käyvät koulua ja tekevät muita täysin normaaleja asioita. Uskokaa tai älkää, mutta se tuntuu todella pahalta. Ei, en tarkoita että mielestäni porukka ei saisi pitää hauskaa ja kirjoittaa siitä. Tarkoitan sitä, että minusta vain tuntuu pahalta lukea siitä, koska itse jään kaikesta siitä ulkopuolelle.

 

Haluaisin, että joku soittaisi mulle ja kysyisi, pääseekö meille kun olen kotona, tai pääseekö kanssani tallille. Olisi ihanaa, jos multa tultaisiin Facebookissa kysymään kuulumisia tai ihan muutenvaan juttelemaan. Mitään noista asioista ei kuitenkaan tapahdu, enkä tiedä tuleeko tapahtumaan. Mietin usein, mistä se johtuu, ettei mulla ole kavereita enää. Voiko se oikeasti johtua siitä, että olen niin paljon sairaalassa?

 

Mä olen ihan sama ihminen kuin aina ennenkin, mulla ei vaan ole enää hiuksia, enkä saa vuoteen mennä julkisiin tiloihin. Sen takia mä jään kaikesta ulkopuolelle. Mua ei ole ikinä pyydetty mukaan mihinkään, ei edes silloin kun olin terve. Pari kertaa olen käynyt toisella tallilla kuvaamassa, mutta siinä kaikki...

Tällä hetkellä musta tuntuu, että Julia on mun ainoo ystävä. Ainoo, joka hyväksyy mut sellasena kun oon ja ainoo, jota ei kiinnosta se, että oon niin paljon sairaalassa.

 

Tiedän, että voisin itsekkin mennä juttelemaan ihmisille Facebookissa. Se ei kuitenkaan oo niin helppoa, mietin vaan kiinnostaako sitä ihmistä oikeesti jutella mulle vai onko se siellä koneen ääressä silleen "Lopettais jo ton selityksen..". Musta olis ihanaa, jos joku oikeesti haluais olla mun kaveri, tutustua muhun ja olla mun kanssa siitä huolimatta, että mä oon sairaalassa.

Enhän mä toki tiedä, mitä musta ajatellaan, mutta musta tuntuu ihan liian usein siltä, ettei ketään oikeestaan kiinnosta olla mun kaveri. Tallilla oon aina yksin, ellei Julia oo siellä. Se tosin johtuu varmaan siitä, että oon tallilla aina silloin, kun muut ovat koulussa.

 

Pahoitteluni että postaan tänään jo kolmannen kerran, mutta mun oli ihan pakko päästä kirjoittamaan mun olosta jonnekkin, ja musta tää blogi oli siihen oikee paikka.



136. Kysymys teille lukijat

Päivä 1: Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin

Päivä 2: Ensimmäinen hevonen, jolta putosin

Päivä 3: Ensimmäinen hevonen, jolla ylitin esteen

Päivä 4: Hevonen, jolla en kauheasti haluaisi mennä

Päivä 5: Hulluin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 6: Kiltein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 7: Hirvein hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 8: Hevonen, jonka selkään haluaisin vielä päästä

Päivä 9: Ensimmäinen lempiponi

Päivä 10: Hevonen, jolla en ole mennyt, mutta haluaisin mennä

Päivä 11: Hevonen, jonka kanssa olen kehittynyt eniten

Päivä 12: Uusin hevostuttavuus

Päivä 13: Hevonen, jolla olen hypännyt isoimman esteeni

Päivä 14: Hevonen, jolla on ollut onnistunein tunti

Päivä 15: Hevonen, jolta olen tippunut pahiten

Päivä 16: Yritteliäin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 17: Hauskin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 18: Hevonen, jolla on ihanimmat askeleet

Päivä 19: Vaikuttavin hevonen

Päivä 20: Pienin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 21: Suurin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 22: Itseppäisin hevonen, jolla olen ratsastanut

Päivä 23: Hevonen, jonka haluaisin omaksi

Päivä 24: Elämäni tärkein hevonen

 

Pongasin tuollaisen haasteen eräästä blogista googlea selaillessani. Haluaisittekos te, että tuon toteutan? Itse innostuin heti, mutta ajattelin kysellä vähän teiltä lukijoiltakin. Ja olisiko teistä mukavampaa, että tekisin koko höskän yhteen postaukseen, vai että joka päivä tulee tuollainen "Päivä numero...." jutska?

135. Super onnellinen omistaja!

Heippa! Viime viikonloppu oli kerrassaan mahtava. Lauantaina olin Julian kanssa tallilla ja hypeltiin Iiriksen kanssa vähän esteitä. Mä kävelin taas maastossa alkukäynnit, jotka eivät sujuneet yhtä hyvin kuin viimeksi. Nyt jokaisessa puskassa vaani pieniä Iiriksiä syövä mörkö.
No, selvittiin elossa kentälle ja Julia kiipesi sitten selkään. Iiris liikkui alusta asti tosi kivan näköisesti eteenpäin niin laukassa kuin ravissakin. Yleensä hypätessä se on ollut vähän tahmea, mutta nyt se hyppäsi oikein hienosti ja ihan omalla moottorilla. Johtui todennäköisesti siitä, että sillä ei oo aikoihin hypelty yhtään.
Julian hyppelyn jälkeen kiipustin itse taas selkään ja hyppäsin muutaman kerran Iiriksellä ihan pikkuisen esteen, ehkä 20cm korkean. Oli mukavaa päästä itsekin vähän hyppäämään, vaikka yhtään isompaa ei mun kunnolla olisi voinut mennä. Tein sitten ponin kanssa loppuravit ja hyvin liikkui edelleen eteen. Upea Iiris!




Eilen oli sitten Aramaralla seurakisat, joissa Julia minun hullusta ideastani johtuen hyppäsi Iiriksellä 60cm luokan. Olen kyllä aivan mielettömän ylpeä ponista, koska ekat kisat missä se ei sekoillut yhtään verkassa. Julian mukaan Iiris oli ollut verkassa tosi reipas ja hypännytkin hyvin.
Radalla Iiris kuitenkin oli taas niin hidas kuin vain voi olla.. Sitä sai ihan tosissaan ratsastaa eteen, mutta kaikista esteistä se hyppäsi hienosti yli ja tuli puhdas rata, mikä meillä oli tavoitteena.
Lisäksi, koska arvostelu oli A1.0 sai Iiris sinivalkoisen ruusukkeen, jota se ei olisi kyllä millään muulla arvostelulla saanut :D





Mitään muuta ihmeellistä tässä ei sitten oikeastaan olekkaan tapahtunut... Paitsi se, että äsken otin hyljintäestolääkkeeni suunkautta! Se on sitten taas yksi valtaisa askel kohti kotia, koska tuo lääke on se ainoa tekijä syömisen lisäksi mikä mua täällä pitelee.
Enköhän mä tässä kuussa tästä talosta poistu!

134. True koulutuupparit

Toissapäivänä mulla oli taas kotiloma, joten eikun vaan tallille ratsastamaan. Oli taas aivan huippupäivä, kiitos kananugetti Iiriksen.
Laitumelta hakiessa neiti tuli melkein ravissa vastaan, oikein lupaava alku. Hoitaessa sain kokoajan olla kiskomassa sitä pois jostain ruohotupsuilta. Iiris ei tuntunut millään käsittävän, että se ei voi kokoajan olla syömässä.

Alkukäynnit kävin kävelemässä tiellä ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, Iiris osasi siellä käyttäytyä. Yleensä käyntikin on sen kanssa pelkkää tanssahtelua, mutta nytpä me käveltiin ihan rauhassa. Hieno poni! Ainoa pelottava asia oli kyltti... Mutta ei tamma sitäkään kytännyt kuin pienen hetken.



Kentällä sitten tuuppailtiin koulua, pääasiassa pyörittiin ympyröillä. Aluksi työstettiin käyntiä molempiin suuntiin hetki. Iiris tuntui heti aluksi aika hitaalta pohkeelle, joten sitä sai olla vähänväliä muistuttelemassa siitä, että nyt pitäisi edetä.
Ravissakin aluksi pyrin vain siihen, että liikutaan tarpeeksi reippaasti eteenpäin. Tehtiin vähän myös kokoamisia ja lisäyksiä. Kokoaminen sujuu Iirikseltä nykyään tosi hyvin, mutta tuon pidennyksen kanssa saa tehdä vielä töitä. Sitäkin kuitenkin saatiin yksi hyvä pätkä irtoamaan.
Käveltiin vähän ja ruvettiin treenailemaan väistöjä. Oikealle väistätin vasemmalla pohkeella, joka oli Iirikselle hankalampaa, sillä se on vasemmalle aivan tolkuttoman jäykkä. Ihan hyviä väistöjä sieltä kuitenkin irtosi ja olin tyytyväinen poniini. Vasemmalle väistöt sitten onnistuivatkin paljon paremmin.



Laukkaa otettiin ympyrällä molempiin suuntiin, muttei tehty mitään ihmeellistä tehtävää. Enemmänkin haettiin taas sitä eteenpäin pyrkivyyttä. On muuten pakko kehua, miten sen ponin laukka on kehittynyt tässä vuoden aikana! Nyt sen laukka on sellaista tarmokasta ja sen nostaminen on helppoa. Iiriksen tullessa meille, laukan kanssa oli paljon enemmän ongelmia.

Ratsastuksen jälkeen Iiris oli jotenkin ihana, kun sitä alkoi kamalasti kutittamaan kyljestä, eikä raukka ylettynyt ite raaputtamaan. Minä sitten raaputin sitä kylkeä, ja poni tykkäsi ilmeisesti aika paljon siitä, koska se olisi kovasti itse sitten rapsuttanut mun kylkeä samalla. Sillä tavalla siis, miten hevoset rapsuttavat toisiaan. Kävi kieltämättä Iiristä sääliksi, kun toinen olisi halunnut olla kiltti ja mä jouduin sitä sitten kieltämään. On ne hevosen hampaat vaan senverran kovat, ettei kiitos mun kylkiä tarvitse rapsutella niillä...



Huomenna mennään Julian kanssa vähän hyppäämään Iiriksellä. Tai no, Julia sillä varmaan enemmän hyppää, mutta aion mäkin muutaman hypyn... Ja sunnuntaina olisi sitten heillä ohjelmassa estekisat ihan tuolla omalla tallilla luokassa 60cm. Arvostelu oli muistaakseni se A10 tai miten se kirjotetaankaan, eli kaikki puhtaat radat sijoittuu tai jotain? Pidetään siis sormet ja varpaat pystyssä, että Iiris osaa käyttäytyä!

133. Hurri & Iiris - Yö & Päivä

Siinä missä Hurri muistuttaa rakenteensa ja ulkonäkönsä puolesta enemmän hevosta, tuo Iiris toisinaan mieleen laaman, mutta useimmiten kuitenkin ihan tavallisen ponin.

Kyllä, otsikkoon viitaten ponini todellakin ovat keskenään kuin yö ja päivä, jonka vuoksi ajattelinkin kaksikon eroavaisuuksille tehdä ihan oman postauksen. Tämä postaus saa myös toimia uusien lukijoiden tietolähteenä ponien tarkempaan luonteeseen.

Iiris on utelias ja sitä kiinnostaa mitä sen ympärillä tapahtuu, kun taas Hurri yleensä vain seisoo ja näyttää siltä, ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa. Karsinassa Iiris on se, jota kiinnostaa millä harjalla sitä milloinkin harjataan ja missä sen hoitaja milloinkin liikkuu (silloin kun ponilla on hyvä päivä). Hurri sensijaan yleensä joko vain seisoo kyllästyneenä paikoillaan, tai kuopii lattiiaan reikää, jotta pääsisi kaivautumaan kiinaan.
Ulkona liikuttaessa on vähän sama juttu, tamma tutkii ja tuijottaa aivan kaikkea mitä eteen sattuu ja on myös valmis hyppäämään puuhun, jos jokin asia on liian pelottava. Vanha pappa sensijaan ei korvaansa lotkauta, vaikka mitä tapahtuisi. Tästä hyvänä esimerkkinä voisin kertoa, että kun joskus kauan sitten olin Hurrilla tunnilla, maneesissa pamahti lamppu rikki. Muut ponit säikähtivät ääntä, Hurri heilautti korvaansa...



Ratsastaessa Hurria saa aina, ihan joka kerta pidättää enemmän kuin viisi kertaa, ettei sen meno ole ihan päätöntä kaahotusta. Hurria joutuu ratsastamaan ihan tosissaan, jos sen haluaa peräänantoon, eikä se oikein mitään muutakaan haluaisi ilmaiseksi tehdä. Varsinkaan hidastaa vauhtia.
Iiristä taas saa aina ratsastaa eteen, ellei sitten olla maastossa tai pellolla. Iiriksen saa helpommin ratsastettua pyöreään mutoon, koska se ottaa takajalkansa alleen mieluummin kuin Hurrigane.
Esteillä on vähän sama juttu, Hurri painaa menemään minkä jaloistaan pääsee, mutta Iiristä saa aina olla tuuppaamassa eteenpäin.
Maastossa osat sitten vaihtuvatkin toisinpäin. Siinä missä Hurrilla voi tiellä mennä vaikka pelkällä riimulla, on Iiriksen kanssa maastoiltava aina satulan ja suitsien kanssa. Ruunamme on maastovarma ja luotettava kaikissa tilanteissa, joissa ei esiinny lehmiä. Tammamme taas saa hepuleita milloin mistäkin ja nauttii kovasti pukittelusta ja muustakin maastossa harrastettavasta riehunnasta.

Hurri - Iiris

Nakki - Nugetti

Reipas - Hidas

Maastovarma - Hullu

Esteponi - Kouluponi

Vaha - Nuori

Pissis - Kovis

 

Laulun sanat, jotka kuvaavat Hurria:

No more mister nice guy, you suck.

No more, mister clean,

no more mister nice guy

They say,

He´s sick

He´s obscene

 

Laulun sanat, jotka kuvaavat Iiristä:

"Jos sä luulet että kesyttää, voit vapaan sielun

et taida ihan käsittää, se ei oo tie mun.

Mut mä tiedän ettet sinäkään,

tottunut oo häviämään.

No, tapellaan vaan

ja mitataan mies

No tapellaan vaan,

se on sun ties..."

 



Vielä muutama hauska(hko) ero...

♠ Hurri kiertää ainka kaikki lätäköt, kun taas Iiris loiskuttelee suoraan läpi

♠ Laitumella Iiris viihtyy paremmin heppakamujen seurassa kuin Hurri

♠ Tunneilla se on kuitenkin Hurri, joka voi olla lähellä muita hevosia, Iiris alkaa vain lumia

♠ Kameran nähdessään Iiris laittaa heti korvat höröön, mutta Hurri alkaa luimistella

♠ Kisoissa Iiris on aina verkassa ihan seko ja radalla laiska, Hurrilla se taas menee vähän päinvastoin,että verkassa se on rento ja radalla räjähtää...

132. Voihan tylsyys!

Eilisen suunnitelmat menikin ihan uusiksi.... Aramarassa piti olla ne estekisat ja Julia olisi mennyt Iiriksellä 60cm luokan, sillä hevonen millä hän alunperin olisi mennyt alkoi ontua. Ja mäkin olisin päässyt kisoja kattomaan, koska sain 8h nestetauon. Mutta kappas, kokopäivän satoi kaatamalla vettä, jonka vuoksi kisat jouduttiin perumaan. Rata kun oli rakennettu ulos, se ei olisi maneesiin mahtunut. Ilmeisesti kisat on sitten ensi sunnuntaina, toivottavasti pääsisin niitä sitten katsomaan. Iiris sinne ei tosin pääse, kun ei sille ole ketään ratsastajaa...
No, ei mun päivä kuitenkaan ihan pilalle mennyt! Keksittiin sitten, että Juliahan voisi tulla meille ja niin tulikin. Meillä oli taas niin hauskaa, se on vaan ihanaa kun on sellainen ystävä, kenelle voi puhua ihan mistä vain ja tietää että ne asiat säilyy varmasti vain meidän välisinä. Meillähän on Julian kanssa muuten kaksi vuotta ikäeroa, mitä ei oikeastaan edes huomaa. Joskus musta oieestaan tuntuu, että Julia on mua paljon vanhempi! Ja ikähän on vaan numero.

Kuva ei sitten liity mitenkään aiheeseen :D

Tänään onkin sitten ollut taas niin tylsä päivä että huhuh. Meillä oli kyllä kaikkia suunnitelmia, mitä nestetauolla tehdään, mutta kävipä niin, etten saanut taukoa ollenkaan. Munuaisarvot oli liian korkeella, eli nestettä pitää mennä lisää. Niiden nousu taas johtuu varmaan siitä käänteishylijtälääkkeestä, mikä rasittaa jonkinverran munuaisia. Lääkäri puheli jotain siihen suuntaan, että jos ne munuaisarvot ei nyt ala laskea, niin vaihdetaan toiseen hyljintälääkkeeseen.  Sitä hyljintälääkettä kun on pakko mennä, ettei se käänteishylijntä ihan villiinny!
Tähän mennessä olen siis vaan opiskellut englantia, lukenut vähän lehtiä, tylsistynyt koneella ja koettanut epätoivoisesti keksiä jotain tekemistä.
Se on kamala tunne, kun ihan hirveästi tekisi mieli tehdä jotain, muttei yksinkertaisesti keksi yhtään mitään tekemistä. Eikä tässä pienessä sairaalahuoneessa voi hirveästi mitään tehdä. Ei täällä ole mitään. Onhan mulla tossa vihkoja, mihin kirjoitella tarinoita ja muutama kirja luettavaksi, mutta ne ei jotenkin houkuttele. Haluaisin tiedättekös, tehdä jotain konkreettista. Mutta siinähän se ongelma taitaa olla; inhoan virkkausta ja kutomista, mun hermot ei kestä mitään pientä näperrystä kuten korujen tekoa tms. enkä mä oikein ole sitä askertlija tyyppiäkään...

Mutta jotain hyvää tässäkin päivässä on sentään ollut! En ole ihan varma oonko puhunut täällä siitä, että mä en ole oikein pystynyt kunnolla syömään kun on ollut se suu niin huonossa hapessa. No, tässä lähiaikoina on alkanut taas syöminenkin sujua ihan kivasti. Mun maha on tosin 3kk syömättömyyden aikana kutistunut aika rusinaksi ja pureskeleminen on yhä aika hankalaa.
No kuitenkin, tänään mä olen syönyt kaksi kokonaista nakkia! Eihän se kuullosta ihmeelliseltä, mutta täällä se on tosi iso asia ja mulle on oikeasti hurrattu siitä :D Lisäksi yhden lääkkeistäni pystyn ottamaan jo suunkautta. Se on taas yksi askel lähemmäs kotiinpääsyä. Nythän mä olen täällä enää vain siksi, etten pysty ottamaan kaikkia lääkkeitä suunkautta, mutta ehkä nekin alkaisi tässä kohta mennä!
Mun hullu tavoite olis tän kuukauden aikana sanoa heipat huoneelle numero kahdeksan, mieluiten mahollisimman pitkäksi aikaa ja suunnata takaisin Jämsään. Ja mieluiten ihan lopullisesti, alkaa jo vähän kyllästyttää tämä sairaalaelämä.
Uskaltauduin muuten laittamaan nyt ekaa kertaa ikinä tänne itsestäni kuvan ilman peruukkia, jätän sen tosin tommoseksi pieneksi. Älkää kiltit haukkuko mua ihan mutaan, vaikka aika karmivan näkönen tossa olenkin...

Ihanaa muuten, että te lukijat vastailitte noihin kysymyksiin, kiitos ihan hirveästi! Mietin itse pitkään, viitsinkö postausta julkaista ja viitiikö kukaan kommentoida siihen. Samoin täytyy kiittää turvaliivipostaukseen tulleista kommenteista, niitäkin on ollut älyttömän mielenkiintoista lukea, vaikken mitään kovin luovia vastauksia niihin keksinytkään :D

Tykkäättekö muuten lukea tällaisia pitempiä postauksia, vaikka kuvia ei kamalasti ole, vai yritänkö jatkossa tiivistää asiani vähän lyhemmin?