16 maaliskuuta 2013

45. Miten saan aikani kulumaan sairaalassa?

Näinä aamun tunteina on aina vähän tylsää, ja eräs lukija oli tätä toivonut, joten tässä tulee postaus siitä, miten kulutan aikaani sairaalassa.

Täällä sairaalassa ei tosiaan ole paljoa tekemistä, enkä sytostaateilla ollessani tee muuta kuin nukun tai katson telkkaria. Mutta infektiohoidoilla, kun kuume on laskenut teen yleensä kaikkea muutakin, ja silti mulla vaan on tylsää.
Minä joko

A. Olen tietokoneella. Siellä yleensä lueskelen blogeja, päivittelen omaani tai olen Facebookissa. Blogeista useimmin luen Aramaralaisten blogeja, että itsekkin tiedän vähän, mitä sinne tallille kuuluu ja mitä siellä tapahtuu.

B. Pelaan Wiitä. Täällä sairaalassa on siis kaksi semmoista ns. liikuteltavaa pöytää, joiden päällä on pieni telkkari ja Wii, sekä pan erilaisia pelejä ja niitä kuljetetaan huoneesta toiseen. Itse pelaan mieluiten Wii Fit:iä, koska siinä on mukana jalkalauta, minkä voimin voi sitten mäkihypätä, lasketella, nuorallakävellä yms.

C. Puhun puhelimessa. Useimmiten Julian kanssa tulee höpöteltyä, aika kuluu kuin siivillä.

Me keksittiin Web kamera xD
D. Olen ulkona. Mulla siis tippuu nesteet klo. 13.00 asti, sitten menee antibiootit ja otetaan nesteet irti. Sitten saan olla ulkona klo. 20.00 saakka, jolloin laitetaan letkut takaisin ja menee taas antibiootit. Ulkoilu on jotenkin ihanaa nyt, kun se ei ole itsestäänselvää. Me käydään äipän kanssa yleensä Teivon raviradalla, Pyynikillä tai sitten ajellaan jonnekkin ettimään joku kiva kävelyreitti. Nyt on vaan ilmennyt pieni ongelma... Me ollaan koluttu melkeen koko Tampere läpi, eikä keksitä enää mitään uutta paikkaa, kun en saa mennä mihinkään sisälle xDD


E. Katselen elokuvia. Kuten edellisestä postauksesta huomaa, rakastan Twilighteja ja niitä tulee täällä katseltua aika paljon. Tykkään katsella kaikkia muitakin elkokuvia, ja niitä täällä osastolla riittää. Tuossa käytävällä on ihan valtava lattiasta kattoon oleva kaksiovinen kaappi täynnä erilaisia leffoja. Sieltä löytyy mm. Narnioita, Harry Pottereita, Teletappeja, Avatar...

F. Valokuvaan. Mulla on täällä kokoajan kamera mukana, koska tykkään kuvata kaikenlaista. Ja pakko sanoa, että täällä sairaalassa saa ihan inasen verran käyttää mielikuvitusta, että saa kivoja valokuvia. Ulkonahan on sitten toki helpompi keksiä kuvausaiheita.


 


1 kommentti: