53. Tylsyyden multihuipentuma

Plääh... tänään on taas ollut niin tylsä päivä kun vain voi olla. Mä en ole yksinkertaisesti keksinyt yhtään mitään tekemistä. Oon kattonu yhen leffan, se oli tylsä. Oon ollut koneella, mjtten oikeestaan ole sielläkään keksinyt mitään tekemistä. Mun on tehny koko pöivän mieli kirjoittaa jokin tarina, mutta en ole keksinyt mitää aihetta. Hyvin tylsä päivä siis tänään...
Pakko muuten kertoa teille yksi omalla tavallaan hauska juttu; Yöhoitajat tuo mulle aina kymmenen aikaan illalla atosiiliä, joka on semmonen allergialääke, mikä väsyttää niin sitä käytetään myös unilääkkeenä. Mä saan sen iltasin, että saan unta, kun ei täällä muuten pysty nukkuu ku koneet piippaa ja yöllä pistetään antibioottia... No kuitenkin, toinen yöhoitajista tuli sen tuomaan, ja kun oli saanut lääkkeen letkuun, sattui vilkaisemaan kelloa. Kello oli ihan vähän yli kymmenen. "Emilia emilia, anna äkkiä kaukosäädin". No mä annoin, ja mitäs muutakaan kuin jalkapalloa seuraamaan...
Okei, toi ei ehkä kuullosta hauskalta tälleen, enkä oikein osannut sitä selittää :P

Huomenna olis ehkä vähän taas hauskempi pöivä, kun Kiia ja Iida tulee täällä käymään siinä yhden aikoihin! Siitäkin sitten jotain postausta varmaan tiedossa.
Ja hei, keksin lisätä tähän pätkän yhdestä, hieman tylsähköstä tarinastani, jota en edes jaksanut kirjoittaa loppuun, lukekoon ken viitsii:

Havahduin alakerrasta kuuluvaan kolinaan ja vilkaisin kelloa. Varttia vaille yhdeksän, tiesin nukkuvani pitkään hiihtoloman ensimmäisenä päivänä, mutta en arvannut nukkuvani näin pitkään. Koluaamuina heräsin aina kuudelta, joten arvelin lomalla nukkuvani ehkä seitsemään, tai puoli kahdeksaan.
Potkaisin vaaleansinisen peittoni sängyn jalkopäätyyn ja pomppasin ylös. Vilkaisin ensin ikkunasta ulos. Muutama lumihiutale leijaili maahan ja aurinko paistoi. Ihana keli ja kuin luotu ratsastukseen kentällä. Seuraavaksi suuntasin vaatekaapilleni, jonka sisältä nappasin valkoisen villapaidan, mustan pitkähihaisen, sekä punaiset ratsastushousuni. Tallille lähtisin vasta päivemmällä, mutta viihdyin ratsastushousuissani niin hyvin, että pidin niitä jalassani melkein kokoajan.
Kun vaatteet olivat ylläni, nappasin yöpöydältäni hiusharjan ja harjasin tummat hiukseni selviksi. Minä inhosin hiuksiani, ne olivat aina takussa ja sähköiset, vaikka harjaisin niitä kuinka. Voisi ajatella sen johtuvan liiallisesta suoristusraudan käytöstä tai värjäämisestä, mutta en ollut koskaan tehnyt kumpaakaan. Samalla alakerrasta kuului lisää kolinaa, joten jätin hiusharjani yöpöydälle ja lähdin selvittämään, mistä kolina johtui.