22 maaliskuuta 2013

52. Kotilomalla

Mikä eläin on kuvassa?
Tänään olin siis kotona, kahesta puoli seitsemään. Menin kotiin taksilla, ja kotoo sitten haettiiin Julia ja lähettiin tallille.
Aluks haettiin Iiris kentälle ja kävelyteltiin sitä, opetettiin kumartamaan ja mentiin parin puomin yli. Sitten äippä toikin jo Hurrin ja pomppasin sen selkään. Tuntui, että olin kamalan korkealla kun viimeksi menin Fionalla, joka oli paaljon pienempi. Tein Hurrin kanssa ympyrää, siinä siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, sekä pysähdyksiä. Poni tuntui aluks tosi kovalta suustaan, mutta välikäyntien jälkeen alkoi pehmetä huomattavasti. Tein myös kahdeksikkoa, josta puolet laukkaa ja puolet ravia. Sekin sujui hyvin, joskin laukassa Hurrilla oli vähän turhankin paljon virtaa. Loppukäynnit mentiin sitten vielä maastossa.
Tallilla sitten juoksutin vielä Iiristä liinassa, ja ponihan pisti taas kunnon shown pystyyn. Niin lujaa se meni, että lerkesin sanoa "Iiris sä kaadut ihan kohta...". Niinhän siinä kävi, Iiris veti lipat, nousi samantien ylös ja sama rodeo jatkui. Tietenkin olisi pitänyt mennä tarkistamaan jalat, mutta milläs sen hepon pysäytät? Iiris kuitenkin liikkui niin hyvin, ettei siihen tainnut sattua. Ihan lopuksi kuitenkin tunnustelin takaset, ei ollut yhtään kipeät. Iiris ei siis kaatunut kyljelleen vaan istualleen :D
Loppuun vielä kuvia:




Se osaa kun se vähän yrittää♥






Hurri tykkää aurausviitoista...







Mun poni osaa lentää!!





Kiitos, kumarrus <33

5 kommenttia:

  1. Iiris kuulostaa kyllä ihan villiponilta :D
    Olis kiva saada siitä (sen historiasta, luonteestan, ratsastettavuudesta, ihan kaikesta :D) joku erikoispostaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se iiris taitaa vähän olla :D
      Mä oon joskus ton tyylisen postauksen tehny, mut voisin tehä joo uuen ja kattavamman, joku päivä tässä kun jaksan :)

      Poista
  2. Toi viimeinen on kyllä paras kuva. Vähän hieno. On ne muutkin hyviä ja Iris taas vaudissa, näyttää olevan hauskaa ponilla.

    VastaaPoista