Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia ja itse voin todeta että minulta heitä löytyy neljä kappaletta. En oikeastaan juurikaan tunne muita ikäisiäni. Tallilla mulla ei ole muita kavereita kuin Julia. Miksi? Koska en yksinkertaisesti uskalla mennä tutustumaan ihmisiin. On monia ihmisiä keihin haluaisin tutustua paremmin, mutta en vain uskalla. Mietin aina, mitä minusta ajtatellaan. Mitä jos minusta ei pidetä? Entä jos vaikutan heidän silmissään ihan idiootilta?
Nykyään mun kaverisuhteisiin vaikuttaa eniten tää syöpä. Mä en voi tavata ketään koulussa, en voi lähteä kaupungille, en voi mennä kavereiden luokse eikä meille voi tulla jos yksikään kaverin perheestä on vähääkään kipeä. Kyllähän se vaatii ystävältäkin paljon, että joutuu aina vain tulemaan mun luo, mutta mä en ikinä voi tulla mihinkään. Toisaalta tässä tilanteessa huomaa ne tosiystävät. Ketkä haluavat edelleen olla mun kanssa ja ketkä lakkaavat pitämästä yhteyttä. Ja toki vaikuttaa myös se, että olen paljon sairaalassa. Uusien ystävyyssuhteiden muodostaminen ei oikeastaan suju kuin facebookin kautta, sähköpostilla tai vaikka puhelimitse.
Joillain ihmisillä on isot kaveri porukat, joillain pienet. Kaikki kuitenkin varmasti viihtyvät omissa porukoissaan. Tästäkin on muodostunut mulle pieni ongelma. Olen ollut niin paljon pois koulusta, että en oikein aluksi meinannut päästä sisälle mihinkään. Varsinkin seiskalla, kun tutustutaan uusiin luokka tovereihin ja muodostui uudet porukat, minä makasin sairaalassa. Tallilla on vähän sama ongelma, sielläkin ihmisillä on omat kaveri piirinsä, eikä ainakaan mun mielestä ole kovinkaan helppoa päästä "sisälle" johonkin porukkaan tuntematta itseään ulkopuoliseksi. Varsinkaan, kun olen todella ujo ihminen, vaikkei sitä välttämättä heti uskoisi...
Ylempään kappaleeseen viitaten, viihtyisin isommissakin kaveriporukoissa. Haluaisin, että mulla olisi kavereita muuallakin kuin koulussa. Haluaisin tuntea erilaisia persoonia, ihmisä joilla on samoja harrastuksia kuin mulla, hevoset ja valokuvaus. Mietin usein kuinka kiva olisi pyytää tallilla jotakuta tulemaan mukaan maastoon tai vain kentälle ratsastamaan, mutta tulen aina siihen tulokseen etten pyydäkkään. Mietin aina, ei se kuitenkaan tule ja vaan nolaan itseni.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin muhun voi ihan oikeasti ottaa yhteyttä vaikkapa facessa, tutstun tosi mielelläni saman henkisiin ihmisiin. Ja ei, en ole sitä tyyppiä että höpisen vain hevosista koska satun harrastamaan ratsastusta :)
Mitä te tykkäsitte tämmöisestä vähän erilaisesta postauksesta?
Tää oli kiva postaus Emppu! :) Mulla on aina ollut tuo sama ongelma. Olen sellainen sosiaalinen erakko: toisaalta olen tosi sosiaalinen ystävien, kavereiden ja perheen kesken, mutta ujo ja arka, kun kohtaa uusia ihmisiä. Minä olen harvoin se, joka tekee aloitteen. Vuosikaudet minäkin ajattelin juuri noin: entä jos en kelpaakaan? Tässä on syynä minun vammaisuuteni, mutta myös yläasteella kokemani koulukiusaaminen ihastumisen takia. Kesti vuosia saada itsevarmuus ja luottamus itseensä takaisin. Mutta nyt - ensimmäistä kertaa moneen vuoteen - ajattelen kelpaavani juuri tällaisena kuin olen. Että se ei ole minun syyni, jos joku ei viihdy seurassani - ei itseään voi syyttää siitä, että on oma itsensä. En ole täydellinen ja välillä sitä syyttelee itseään turhaan eikä uskalla, pelkää tyhmiä asioita, mutta ero esim. vuoteen 2009 on valtava. Niinpä uskon, että Emppu sullakin vielä helpottaa - aika on kummallinen asia. Ja muista, että olet loistotyttö - olet joutunut nuoresta iästäsi huolimatta kokemaan sellaisia asioita, joita moni ei kestäisi. Ja asenteesi avulla vieläpä selvinnyt. Niin tulet varmasti selviämään nytkin. Tsemppiä Emppu!
VastaaPoistaVau, kiitoss ihanasta kommentistasi :)
PoistaTää oli hieno postaus :) Ystävät on tosiaan niin tärkeitä. Mun mielestä niitä ei välttämättä tarvitse olla montaa, muutamakin riittää mainiosti ja ne ovat silloin kultaa kalliimpia, niin kuin kirjotit. Laatu korvaa määrän :D
VastaaPoistaPostaus ideoita kyselit jossain postauksessa ja nyt mä keksin sulle yhden. Kirjota siitä miten sun arvot on muuttunu sairautes aikana ja miten sun suhtautuminen syöpään on muuttunut. Niin kuin, miten aattelit ennen sairastumista ja miten ennen uusiutumista ja miten nyt. Jos tajusit mitä tarkotan :)
Tajusin, toi on tosi hyvä Idea :)
PoistaKiva tää postaus!:)
VastaaPoistaKiitti ;)
PoistaTosi hyvä tää postaus! Kai mä kuuluun sun ystäviin?
VastaaPoistaMutta siis joo, onhan suhun ollu vaikeeta pitää yhteyttä kun oot sairaalassa ja voin sanoo ihan suoraan, että en ole kerinny laittamaan viestiä, mut en mä sua silti oo unohtanut, vaikka ehkä siltä on näyttäny :)
Mut mä lupaan laittaa sulle viestin ens viikolla :)
No kuulutkuulut ;)
VastaaPoistaMoi, olit linkannut blogisi ja esittelin sen tässä postauksessa: http://ablemajor.blogspot.fi/2013/07/linkattujen-blogien-parhaimmistoa.html
VastaaPoistaTykkään blogistasi todella paljon, tsemppiä jatkoon ja jatka samaan malliin ;)
Oi kiitos :)
Poista