107. Tampereella on mukavaa

Nyt on tullut täällä TAYS:issa majailtua jo muutaman päivän ajan, ja pakko sanoa, että vaikka HYKS:issäkin ihan kohtuu mukavaa porukkaa ja erittäin hyvä hoito olikin, viihdyn täällä paljon paremmin.
Tuntuu että ne mun huonot olotkin hävisi heti, kun vaan tultiin tänne Tampereelle. Ja olenhan mä täällä astetta lähempänä kotia ja meidän hupsuja eilkoita.

Viimepäivinä oon ollut paljon koneella, kirjoitellut novellia. Elokuvaa oon yrittänyt katsoa, muttei äiti ole löytänyt tuolta kaapista mitään kiinnostavaa. Harmi, ei se aika nimittäin oikein tunnu enää tän koneenkaan avulla kulkevan. Facebookista ei tunnu löytyvän juttuseuraa, eikä tänne blogiinkaan voi kokoajan olla jotain näpräämässä.
Mutta ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin... vai miten se menee? Mun valkosoluarvot on jo 10.8, eli sitä ihan normaalia tasoa, mitä ne ei ole olleet melkeen kahteen vuoteen. Uskomaton fiilis, vaikkei se tarkoitakkaan sitä, että olisin nyt terve tai mun vastutustuskyky olisi nyt normaali. Tai no, kai mä tavallaan olen nyt terve, vaikkei mulle niin ole sanottukkaan ja oon todellakin vielä toipilas. Mutta syöpäsoluja mussa ei enää ole!

cee Silja Ojala

Iiriksen ultra on varmaan 5.8 alkavalla viikolla, sitä ei ole vielä sovittu. Mutta täytyy kyllä sanoa, että enää en kauheasti elättele mitään toiveita siitä varsasta kun kaksi muuta kertaa ei ole onnistunut. Ehkä yritetään ensi kesänä uudestaan, ehkä ei. Sen näkee sitten.
Mutta se on varmaa, että jos nyt ei tiine ole, niin kunhan mä olen kunnossa, aletaan me pollen kanssa treenaamaan ja kun yhteistyö sujuu suunnataan nokka kohti koulukisoja ja miksei estekisojakin.

Helmin mukaan Iiris on ollut nyt kiva ratsastaa, eikä ole eden lihonut tai kunto rapistunut. Huippu juttu, mä nimittäin ajattelin sen olevan jo kamalan läski kun on vain laiduntanut lähes koko kesän.