6.Aramara Hurrigane

Mä voin kirjaimellisesti sanoa, että en tiedä yhtään, miten kestän sen, kun Hurri joskus joudutaan lopettamaan. Vaikka mulla on Iiris ja se on aivan ihana ja persoonallinen poni, Hurri tulee aina olemaan mun ensimmäinen oma heppa. Se tulee aina olemaan se kaikista rakkain ja kaikista tärkein, ja sittenkin kun se on hevosten taivaassa mä muistan sen ja rakastan sitä.

Kerrotaampa taas aluksi hieman ponin suvusta. Hurrin isä on Millifields Ensing ja emä Aramara Daphne. Ponin isä, Mille on lukemani mukaan ollut todella kiltti ja lempeä ori. Onkohan Hurrigane perinyt luonteensa siltä? Ori on ollut myös erittäin lahjakas hyppäämään. Näyttelyissä ori on pärjännyt todella hyvin, sillä on ykköspalkinto mm. kuudesta kansallisesta poninäyttelystä Ypäjältä. Millfields Ensingillä on 112 jälkeläistä, joihin kuuluu myös Hurrin sisko ja Ninan poni Aramara Heather.
Aramara Daphnesta tiedän senveraan, että sekin oli hyvin killti ja pirtsakka hevonen. En muuta... Koko Hurrin suku on hyvin pienikokoisia hevosia, suurin on jotain 147cm muistaakseni. Silti Hurrista tuli tommoinen just ponin kokoinen ratsu, joka muistuttaa rakenteensa puolesta enemmän hevosta kuin connemaraa.

Meillä Hurri on ollut vuodesta 2009, mutta ennen sitä eräs tyttö on kilpaillut sillä isojakin luokkia alue-tasolla. Hurri on nuorempana ilmeisesti sellaista 120cm hypännyt, mutta nyt iänmyötä on ponnu vähän hävinnyt. Minä itse olen ponilla hypännyt 80cm ratoja.
Alussa se mun ratsastus Hurrilla oli lähinnä opettelemista ja rauhassa köpöttelyä, Hurri ei kuitenkaan ole mikään mailman helpoin hevonen, enkä minäkään kovin kookas ihminen siellä selässä ole. Esimerkkinä siitä tuo video hieman alempana.

Ajan myötä mä olen kuitenkin Hurriin tutustunt ja rakastunut siihen yhä vain enemmän. Poni ei ole ratsastaessa mikään automaatti, mutta kun sen saa toimimaan on se aivan jumalattoman ihana. Esteillä Hurri on varma, eikä kiellä kuin äärimmäisissä tilanteissa.

Mun sairastumisen jälkeen olen käynyt koko talven ja syksyn viimevuonna aina kun pääsen Hurrilla ratsastamassa, ja meille on muodostunut tosi vahna suhde. Se esimerkiksi tulee mun luokse tarhassa, nostaa heti päänsä kun kutsun sitä tai tulen karsinalle. Poni myös kuuntelee mua ratsastaessa nykyään ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Mua on sairaalassa kehuttu siitä, että olen jaksanut rankat hoidot todella hyvin ja olen kaikkiin asioihin, pelottaviinkin suhtautunut positiivisesti. Tästä voin kiittää Hurria, sillä rakas poni ja rakas harrastus ovat olleet syynä mun jaksamiseen hoitojen aikana.

Multa on monet kysyneet, millainen on mun lempihevonen ja mä olen aina vastannut Hurri. Siinä vaiheessa mulle on sanottu että millanen se olisi se heppa, jos saisin suunnitella sen iste. Hurri. Se on mulle aivan täydellinen poni, se on sopivan reipas ja kuuma, se rakastaa hyppäämistä ja on sopivan kokoinen. Hurriin voi luottaa joka tilanteessa; maastossa se ei säiky mitään, eikä ala riehua vaikka Iiris säätäisi vieressä(on testattu), se nauttii siitä, mitä tekee eikä se ole ilkeä. Mulle on tultu välillä sanomaan tallilla että "tuutko auttaa ku Hurru näykkii" yms. Mua se ei kuitenkaan koskaan ole näykkäissyt, saati puraissut.

Kilpailuissa poni on kuuma, ja sitä on aika vaikea pidellä, mutta silti olen kisoissakin nauttinut joka hetkestä. Silloinkin kun kaikki ei ole sujunut suunnitelmien mukaan.