11 marraskuuta 2012

2.Estevalmennus

Tänään oli siis mulla ja Hurrilla valkka, joka meni aivan loistavasti. Alkuverryttelyssä mentiin neliötä, ja puomeja. Jokaisella sivulla oli puomi ja jokaiseen kulmaan piti pysäyttää. Hurri pysähtyi tosi hienosti, ei ongelmaa.
Laukassa mentiin samaa tehtävää niin, että ensin yksi puomi käynnissä, sen päällä laukka seuraavan sivun puomit laukassa ja sitten raviin, ravissa seuraavat ja käyntiin jne. Sekin meni ihan ok hyvin, paitsi etten meinannut saada askeleita kohdilleen puomeilla, vaan Hurri rikkoi joko raville tai teki vähän turhan isoja hyppyjä. Mentiin tätä neliötä myös kokonaan laukassa.
Sitten menimme jumppasarjaa sillä tavalla että, tultiin ravissa, nostettiin pystyllä laukka ja sitten puomi ja okseri laukassa. Mua alko ensin hirvittää ihan kamalasti kun Anni nosti sen okserin 80cm ja poni teki semmosia jättiläis loikkia.
Seuraavaksi me hyppäsimme pysty ja okseri linjaa, väliin piti saada viisi laukkaa. Alkuun tuli vahingossa kuusi, kun en ratsastanut tarpeeksi eteen. Loput kerrat sitten sujuivatkin hyvin, joskin hieman isohkoilla hypyillä.
Trippeliä mä en ollut ikinä aikaisemmin hypännyt, mutta sekin sujui ihan superisti! Hurri teki isoja hyppyjä, mutta pääsin niihin silti hyvin mukaan. Se oli ihan mahtaavaa.
Lopuksi mentiin vielä rataa, noista kaikista esteistä. Ensin linja sitten jumppasarja, sitten minipysty, trippeli ja linja. Sekin meni hyvin ja Anni kehui mun istuntaa.
Laatu<33

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti