13 marraskuuta 2012

3.Midsummer Iiris

Ajattelin tehdä teille Iiriksestä tämmöisen ihan kunnon posatuksen, kun en ole tainnut missään vaiheessa sitä kunnolla esitellä.
Noniin, Iiriksen oikea nimihän on Midsummer Iiris, ja sen isä on Innellan Kestrel. Ponin sukutaulusta löytyy myös mm. Millifields Ensing, joka on Hurrin isäpappa. Iiriksellä on Silver Sprayn emälinja, johon kuuluu yli 400 muuta connemaraa, joista suurinosa on irlantilaisia, myös suurinosa ponin suvusta on syntynyt Irlannissa. Iiris on kuitenkin syntynyt suomessa 22.6.2004 ja sen kasvattaja on E.Riipinen(en viitsi kirjoittaa kokonaan nimeä).
Perustiedoista sen verran, että väriltään Iiris on ruunikonkimo ja korkeutta on arviolta 146cm. Rodultaan tamma on tietenkin connemara, kuten moni jo varmaankin tietää ja lajihan tällä on arvatenkin poni.

Iiriksen isä Innellan Kestrel on hyväksytty jalostukseen synnyinmaassaan Englannissa, Irlannissa, Tanskassa sekä Suomessa. Se on kantakirjattu ensimmäiseen kantakirjaluokkaan. Eräs oriin jälkeläisistä, Murvey Dunhill kilpailee loistavalla menestyksellä valjakkoajossa ja on voittanut viimevuoden aikana 13 ykköspalkontoa ja kuusi hopeapokaalia. Innellan Kestrelillä on monia hyvin menestyksekkäitä varsoja, se on voittanut monia näyttelyitä ja pärjännyt hyvin kilpailuissa. Oriin jälkeläisiin kuuluu myös Aramara New Beginning, eli Nipsu, joka asustaa Aramarassa.
Täältä löydät kuvia Innellan Kestrelistä.


Iiris on luonteeltaan ystävällinen, yritteliäs ja energinen. Hoitaessa se yleensä yittää pomottaa luimistelemalla ja tekemällä ns. potku-uhkauksia. Tästä huolimatta poni ei siltikään ole ilkeä ja se lopettaa kun vähän komentaa.
Ratsastaessa Iiris tekee aina parhaansa ja on hyvin energinen. Reipas se ei kuitenkaan aina ole ollut, sillä kesällä ponilla oli satulasta johtuvia selkäkipuja. Selkäkivut ovat kuitenkin parantuneet, kun satula korjattiin.
Mutta jatektaan, ponin kuntohan on meille tulosta kasvanut huimasti ja se on saanut paljon lisää lihasta, kuten kuvasta varmaan huomaa. Tästä lihasten saannista johtuen Iiriksestä on tullut entistä säpäkämpi tapaus. Kunnon kasvusta on johtunut myös ponin hullut rodeokohtaukset, mitä ei kuitenkaan enää ole ilmannyt.
Esteistä Iiris tykkää kovasti, se hyppää kevyesti ja ihan mistä kulmasta vain. Minä olen hypännyt sillä 80cm ja kisoissa sillä on menty 40cm, irtona poni on kuitenkin ihan tuossa viikko sitten mennyt ravissa 120cm ja ihan kevyesti(tarkoitus oli kyllä laukata).
Maastossa Iiriksellä ei aina ole kamalan kivaa käydä, sillä se on siellä aika kuuma... Kaikkea pitää tuijotella ja laukasta ei mitenkään voi siirtyä raviin, saati sitten käyntiin vaan täytyy hypätä pystyyn!

Kertokaahan mulle, että oliko tämmönen kiva ja jaksoitteko edes lukea tätä :) Haluaisittekos, että teen Hurristakin tämmöisen pienen esittelyn?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti