08 huhtikuuta 2013

64. Lennart

Tänään olikin ohjelmassa vähän erilaista ratsastusta, kun pääsin ratsastamaan Lennartilla. Ja on kuulkaa pakko sanoa, että siinä vasta poni!
Aluksi kiipesin lumikasan päältä selkään, koska kyseessä kuitenkin iso polle, enkä mä maasta sinne selkään päässyt. Alkukäynneillä sitten totesinkin, että herttinen kun tuntuu olevan paljon massaa alla.
Työskentelyn aloitin käynnissä tekemällä ympyöitä ja pysähdyksiä. Aluksi oli mulla ongelmia kääntämisessä, koska Lennart toimi täysin eri tavalla kuin Hurri ja Iiris. Kun se yhteistyö alkoi sitten sujua, alettiin ravailemaan. Jatkettiin samalla linjalla, eli ympyröitä ja siirtymisiä. Menin jonkinverran myös harjoitusravia, joka yllätti mut täysin. Tykkäsin ponin ravista ihan hirveästi!
Tämän jälkeen käveltiin vähän kolmikaarista. Se sujui hyvin. Tein kolmikaarista myös niin, että ensimmäinen ja viimeinen kaari käyntiä ja keskikaari vähän kootumpaa ravia.
Laukkaa otettiin vain toisella pitkälläsivulla, toinen pitkäsivu mentiin ravia ja muuten käyntiä. Tykkäsin myös laukasta kovasti. Tätä tehtävää mentiin molempiin suuntiin hetki, jonka jälkeen hyppäsin selästä alas ja Kati jatkoi siitä.
Selityksestä tuli ehkä hieman sekava, mutta mitäs pienistä. Kaikkiaan tykkäsin Lennartista todella paljon ja ihan mieluusti sillä toistekkin menisin.
Huomenna on sitten varmaan lähtö TAYS:iin sytkyille, jonka jälkeen touko-kesäkuussa suuntana Helsinki. Jännittää... Se ihminen, joka luovuttaa mulle kantasoluja on muuten saksalainen. Mussa virtaa kohta kirjaimellisesti saksalaista verta!




On se kaunis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti