127. Mun poni on maailman paras!

Kliseinen lausahdus otsikossa, eikö totta? Mutta tänään se kuvaa täydellisesti mun fiiliksiä. Painelin siis taas yhden maissa taksilla kotiin lomailemaan ja suunnattin tietenkin tallille.

Tänään en kuitenkaan ratsastanut Hurrilla vaan Iiriksellä, koska sen jalka on taas kunnossa ja ponia pitää alkaa liikuttaa. Laitumelta tullessa pisti ensin silmään ponin maha, sellanen pieni pulla... No, on niitä onneksi pullukampiakin poneja nähty ja Iiris on kelpo kunnossa kun miettii kuinka vähän se kesällä on liikkunut. Seuraava asia mikä pisti hymyilemään oli Iiriksen ihana pehmeä hörinä, vaikkei se mulle hörissyt, vaan tallin ovella seisovalle Nupulle.
Laiteltiin ponille sitten suitset päähän ja napattiin juoksutusliina matkaan. Äiti juoksutteli Iiristä ensin hetken liinassa kumpaankin suuntaan. Käynnissä ja ravissa poni oli aivan puhdas, tosin järkyttävän laiska. Laukkaa ei otettu ollenkaan.
Juoksutuksen jälkeen oli mun vuoro päästä ponin selkään pitkästä aikaa ja ensimmäiset sanat olivat: "No et sä ainkaa laihtuu oo päässy!". En todellakaan ratsastanut mitenkään tavoitteellisesti tms. kunhan käveltiin ja ravailtiin ympyrällä. Mutta Iiris oli niin hieno. Mitään ei temppuillut ja yritti kokoajan täysillä, harmi vain ettei saatu kuvia parhaista pätkistä.
Olen koko illan hehkuttanut itsekseni sitä ponia, voikun se vaan jatkais tota upeeta menoaan vielä kesön jälkeen eikä taas sekoaisi niinkuin viime syksynä.