25 elokuuta 2013

126. Kenttäkisat Kangasalla

Heipsan! Eilen oli aivan mahtavan upea päivä, keksittiin nimittäin aamulla, että Julia voisi tulla käymään. Julia perheineen oli siis muutenkin jo Tampereella, niin Julia sitten tuli mun luokse tänne.
Pyörittiin 5h ulkona ja pidettiin hauskaa!

Tänään lähdettiin sitten yhdeltä minä, Julia ja äipät kohti Kangasalaa ja kenttäratsastuksen aluekisoja. Meistä kukaan ei ennen ollut kenttää ollut ollut katsomassa, joten ihan miekenkiintoinen kokemus. Este- ja koulukokeita ei tosin keretty näkemään ja suurin osa ajasta meni pelkkään odotteluun. Ensin odotettiin että eka luokka alkaa, enimmäinen hevonen hyppäsi ja nähtiin muutama hyppy ja sitten taas odotettiin jne. Lisäksi kaikkien luokkien välissä oli tunnin tauko. Miksi ihmeessä?
Muuten siis mukavat kilpailut ja mielenkiintoista katseltavaa, mutta sitä odottelua oli mun makuun aivan liian paljon! Täältä löydätte kisoista kuvia.

 

 
 
 
Huomenna oliskin sitten tiedossa taas kotilomaa ja ratsastelua, tykkääntykkääntykkään! Ja ensi sunnuntaina, eli tasan viikon kuluttua taas heppakisoja, silloin tosin Aramaralla.



2 kommenttia:

  1. oli kyl paras viikonloppu!! <3 ja multa löytyy vieläki niitä takiaisen piikkejä..... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin oli! Mulla oli sänky niitä takiaisiia täynnä :DD

      Poista