06 toukokuuta 2013

79. Iiris matkustaa

kukkuu <3
Tänään soi herätyskello kuudelta, syötiin aamupala ja lähdettiin tallille. Siellä sitten puuhailtiin kaikkea, kymmentä vailla kahdeksan Iiris koppiin ja menoksi. Yllättävän hyvin neiti muuten koppiin tepsutteli, ei kamalan kauaa tarvinnut tapella kun liinalla tuupattiin. Hienoa Iiris!
Kangasalle meiltä kopin kanssa meni varmaan reilu tunti, ellei parikin, en ole aivan varma. Perillä otettiin sitten Iiris ulos, ja vauhdilla se tyttö sieltä pakitti. Tässäkohtaa oli jo tuleva sulhanenkin innoissaan, kun oli tarhassa siinä vieressä. Se esitteli hienoja liikkeitä, hirnui ja oli ihan että "jee, mullemulle". Iiris siinä vain katseli korvat hörössä orin touhuja. Käytiin äipän kanssa vähän kävelyttämässä ponia siinä tiellä ja ihan nätisti Iiris käveli. Kamalasti piti kaikkea tuijotella uudessa paikassa. Shettikset olivat tosi pelottavia, eikä niiden ohi olisi voinut millään kävellä. Kottikärryt oli myös aika pelottavat...
Sitten vietiin Iiris talliin, jonne se aika nopeasti rauhoittui. Hetken se siellä huuteli ja pyöri, mutta ei kauaa. Sai heinääkin sinne mutusteltavaksi.
Hyvillä mielin sitten kahvien juonnin jälkeen lähdettiin pois. Mut jätettiin sairaalaan, kävihän tosin äiti ja Annikin siellä pyörähtämässä. He kuitenkin lähtivät Jämsään ja mä jäin trombosyytteä tankkaamaan. Muutaman tunnin päästä äiti tuli sitten takaisin ja lähdettiin kotiin.
Nyt olen täällä ihan täpinöissäni ja toivon astutuksen onnistuvan, että saataisiin ensi keväänä pieni varsa tallille.

Sitten mulla olisi yksi kysymys. Mun kone ei suostu suurentamaan kunnolla kuvia, vain muutaman. Haluatteko siis muutaman suuren, monta suurta joista osassa on huonompi laatu kun suurennettu HTML:llä vai muutaman suuren ja lisäksi tekstinseassa pieniä kuvia?

Huomenna ajattelin kuvata teille videopostausta ja keskiviikkona mennään käymään Hesassa, mutta siitä lisää myöhemmin.

1 kommentti:

  1. kuvia: http://daw.kuvat.fi/kuvat/Hevosia/Seuraestekisat+Aramara+5.5.2013/

    VastaaPoista