14 toukokuuta 2013

83. Tunnilla

Moikka! Ihan ensiksi ilmoitan, että yritin tehdä uutta ulkoasua. Kertokaahan mitä pidätte, onko yhtään kesäinen? Bannerinkin tein nyt itse Gimpillä, enkä tosiaan ole aiemmin ikinä kyseistä ohjelmaa käyttänyt... Älkää siis ihan suoraan tuomitko!

Tänään mulla oli kolmesta neljään ratsastustunti ja menin Lennartilla. Aloitettiin ravailemalla hetki uralla, jonka jälkeen ruvettiin menemään kolmikaarista ravissa. Keskihalkaisian kohdalle tuli pysähdykset. Lennart toimi alusta asti tosi hyvin, ehkä hieman hidas pohkeelle, mutta ei muuta. Molempiin suuntiin mentiin näin, ja jätettiin myöhemmin siirtymiset pois ja tehtiin tilalle pysähdykset. Pysähtyminen ravista oli mulle hankalaa, kun oli niin iso hevonen alla ja Lennart kaatui kokoajan oikealle.

Käveltiin hetki, jonka jälkeen tehtiin isolla ympyrällä aluksi puolet laukkaa ja puolet ravia muutaman kerran, jonka jälkeen jäättin hetkeksi laukkaamaan ympyrälle. Tämäkin tehtävä sujui hyvin. Vasen oli Lennartille huomattavasti helpompi suunta, oikelle taas piti ratsastaa sisäpohje todella huolella läpi. Oikeallekkin sain kuitenkin laukan pyörimään hyvin ja löytyihän sieltä ihan nätti muotokin.

Jatkettiin laukkatehtävällä, kolmikaarinen laukassa ja vaihdot ravin kautta. Vasemmalle sujui oikein hyvin, kunhan itse muistin puolipidätteet siirtymisissä. Oikealle piti taas vain saada sisäpohje läpi, niin sujui oikein hyvin. Muutaman kerran jouduin kaarteissa auttamaan raipalla, ettei poni lähde oikomaan liikaa.

Viimeisenä tehtävänä tultiin keskihalkaisijaa laukassa ja puoleenväliin ravissa voltti. Jälleen kerran vasemmalle meni paremmin, oikealle vain hieman huonommin. Itse meinasin loppua kohden alkaa hutiloida, mutta Lennart meni oikein hienosti.

Taas oli mukava tunti, oltiin siinä äidin kanssa kaksin. Tykkäsin Lennartista jälleen, nyt kun oli siihen vähän tuntumaa, osasin jo vähän ratsastaakkin sillä.

Sain myös tänään postissa uuden objektiivin kameraani. Se oli rippilahja, joskin hieman etukäteen. Aivan unelma putki on, hyviä kuvia tulee, niitä voisin laitella huomenna.

3 kommenttia:

  1. Tää ulkoasu on tosi kiva, sopivan keväinen! Ja myös banneri on hyvä, aika taitava oot ensikertalaiseksi, itellä meni ton gimpin kanssa äheltämiseen monta viikkoo ennen kun tuli jotain julkasukelposta materiaalia valmiiks... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos :) Kyllä mullakin tän bannerin teossa jonkin aikaa kesti :DD

      Poista
  2. toi banneri ja koko tausta on hieno! (-:

    VastaaPoista