13 elokuuta 2013

117. Helsingistä palattu kataetria kevyempänä

Moikka!
Tuo edellinen postaus keräsikin paljon positiivisia kommentteja, mikä yllätti oikein mukavasti. Hyvä että se oli teidän mieleen.
Sunnuntaina mulla oli lähtö taas HYKS:iin, jossa siten eilen otettiin luuydin, poistettiin toinen katetri ja tähystettiin ruokatorvi, sieltä otettiin myös jotain näytepaloja käänteishylijtää ajatellen. Mitään tuloksia en kuitenkaan vielä tiedä...
Eilen mua kävi tsekkaamassa hammaslääkäri, tai no enemmän se mun suuta katteli. Tuomioksi sain, että kieli ja posket on ihan haavoilla. Pohdittiin sellaista laaserhoitoa mun suulle. Oulussa ovat kuulemma saaneet sillä hyviä tuloksia. Nyt kuitenkin tehtiin sillä tavalla, että ne aineet millä nyt oon suutani hoidellut, pistettiin tauolle ja tilalle vaihdettiin joku suuvesi ja mömmö, minkä nimi on liian vaikea muistaa... En suosittele sitä kellekkään, kuka tahtoo suuta putsatessaan kokea positiivisen makuelämyksen. Se aine maistuu karmealta ja se tahna on ihan kunnon tahnaa, ei tartu millään tikkuun mutta suuhun liimautuu kuin erikeepperi.

Sitten jotain meidän reissu-Iiriksestä. Nyt on sen jalka ongelmat selvitetty ja masu ultrattu. Tulos: ei varsaa, vasen takapolvi on revähtänyt, josta nyt kaksi viikkoa saikkua. Ei siis kertakaikkiaan mitään positiivista sieltäkään saralta. Tästä postauksesta on kovaa vauhtia tulossa hyvin masentava, ellen nyt keksi jotain iloistakin sanottavaa.

Niin joo, keksimpäs jotain iloistakin kerrottavaa teille! Olen asettanut itselleni tavoitteen, joka on unelmanani ollut jo useamman vuoden; kirjoitan kirjan. Kyllä, ihan oikean kirjan. Juoni, henkilöt ja kaikki on valmiina, vain word puuttuu. Se on tietysti pienehkö ongelma, koska tietokoneella kirjoittamiseen se  word on aika välttämätön... No, onneksi äitin kanssa se huomenna mulle hommataan! Jeejee!

Tuossa sivupalkissa on ollut myös kyselyä siitä, millaisia postauksia haluatte. Enemmistö tahtoo erikoispostauksia, mutta moni myös sairaalakuulumisia. Sairaalakuulumisia tulee olemaan blogissa yhtä paljon kuin ennenkin, eli aina kun keksin jotain kerrottavaa.
Kertoisitteko siis minkä tyyppiset erikoispostaukset kiinnostavat? Sairaalaan liittyvät, heppoihin liittyvät?

4 kommenttia:

  1. Pidetään peukkuja että kaikki tulokset on ok! Tosiaan taas sen huomaa, heppojen kanssa ei koskaan selviä ongelmitta :(

    Mutta joka tapauksessa sä taidat olla jo aika loppusuoralla toipumisen kanssa, joten siihen vielä ihan hurjasti tsemppiä! ja ihan mahtavaa että kirjotat kirjan, sulla on niin ihana kirjoitustyyli että jään innolla odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Periaatteessa joo loppusora häämöttää, periaatteessa ei.. Ainut ongelma on tää suu, mut kylläpä tää varmaa tästä alkaa joskus helpottaan :)

      Poista
  2. Mä toivon, ettei sieltä kokeista tulisi huonoja tuloksia!
    Harmi tuo Iiris :( Olisi nyt tullut kantavaksi..
    KIrjoita tosiaan kirja! Siitä tulee varmasti hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä uutisia sieltä tulee :) ja niimpä... iiris on yt vaan tollanen, ja kiitos!

      Poista